Se on ensimmäinen merkkimme kun tähän maailmaan saavumme. Se on uniikki kuin sormenjälki, kenelläkään toisella ei ole samanlaista. Se mahdollistaa yhteyden muihin ihmisiin. Se on käytössämme aina kun haluamme, silti emme aina osaa arvostaa sitä. Sen kuuleminen nauhalta voi aiheuttaa inhon tunteita, moni vähättelee omaansa.

Vuosien varrella olen tehnyt pitkän, edelleen jatkuvan matkan itseni kanssa kiltistä ja kuuliaisesta muiden miellyttäjästä itsenäiseksi, vahvaksi naiseksi, joka tuntee itsensä, tietää mitä tahtoo ja tarvitsee eikä epäröi kommunikoida sitä.

Ensikutkutuksen tuntiessani en aina tiedä minkä kanavan luovuusenergia aikoo valita. Tieto tulee pian ensitunteen jälkeen, kun olen auki ja kuuntelen. Joskus se on runo, joskus sävel tai lyriikka. Joskus ulos haluaa tulla tanssikoreografia tai novelli. Olen yhtä nöyrä kanavalle kuin sisällöllekin ja antaudun välikappaleeksi.

Joka ikinen ihminen maan päällä ansaitsee osakseen arvostavan katseen, olipa hänen elämäntilanteensa, polkunsa tai valintansa millaisia tahansa. Arvostuksen vastakohta on arvostelevuus, tuomitsevuus, itsensä ylentäminen toisen kustannuksella.